Sydneyssä on se hyvä puoli, että joka viikko on jokin festivaali tai mikälie karnevaali käynnissä, jos vain jaksaa ottaa selvää. Harmi vain, että tuo opiskelu kävi välillä niin raskaaksi ettei ihan joka paikkaan pystynyt repeämään. Mutta nyt se on onneksi ohi! Ei enää esseiden parissa valvottuja tai huonosti nukuttuja öitä eikä stressiä siitä, mitä on unohtunut tehdä. Voin vain kokemuksen syvällä rintaäänellä todeta, ettei Suomen yliopistot tai korkeakoulut (molemmissa kun olen sattuneesta syystä aikaani kuluttanut...) ole mitään verrattuna Australian vastaaviin! On kiva tulla takaisin jo senkin takia;) Vaikka toisaalta olisi mukava jäädä vielä vähäksi aikaa...mutta aina ei voi voittaa.
Tämän postauksen tarkoitus ei kuitenkaan ole enää märehtiä koulua, kun se kerran lopulta on ohi, vaan näyttää nättejä kuvia Vivid festivaalista, missä mm. oopperatalon ja St. Mary's katedraalin pintaan heijastettiin kaikenmoisia kuvia ja kuvioita. Hienoja olivat.

Aikani kuluksi yritin ensin ottaa kuvia vastarannalla olevasta Luna Parkista, mutta kuvat eivät suostuneet onnistumaan.

Susanne päätti pelleillä taskulampun kanssa, joita sai ilmaiseksi ihan juhlan kunniaksi. Niillä oli kai jokin tarkoituskin, mutta se ei selvinnyt meille. Mutta...

Sitten ooperatalon purjeet lopulta valaistiin!

St. Mary's Macquarie streetillä.

State Parliament Housen teemana oli Harbour Bridge ja miten se rakennettiin.

Mitchell Library eli osa osavaltion pääkirjastoa.

Teemana oli elämä ensimmäisessä siirtokunnassa Australiassa.

Näitä muovimajakoita oli pitkin Macquarie Streetiä ja Circular Quaytä, vähän niin kuin herättämässä lisähuomiota näihin yllä oleviin valoilmiöihin. Ihan kuin sitä nyt olisi tarvittu.