Sydneyssä on tullut nyt vietettyä pari kokonaista päivää melkoisen tehokkaasti. Pääsin perille tiistaina yhdeksältä illalla ja olin hostellissa kymmenen maissa, kun lentokenttä oli kovin hämmentävä passitarkastuksineen ja tullin beagleineen ja muine koirineen; niillä on eri koirat huumeille ja ruoalle, labradorin noutajat hoitaa toisen puolen hommasta (arvatkaapa kumpi on kumpi? Aivan.). Koneesta päästessä oli siis ensiksi pakko mennä passi- ja viisumitarkastukseen, jonka jälkeen vasta pääsi etsimään omaa matkalaukkua hihnalta. Ja sen jälkeen olikin kummallinen tullitarkastus, monta karsinaa eikä mitään logiikkaa.
Lentomatkakin oli aika rasittava, ihmistä ei varmaankaan ole tehty istumaan 33:a tuntia niin pienessä tilassa, että ei pysty edes jalkoja suoristamaan. Turbulenssikaan matkalla Amsterdamista Hong Kongiin ei yhtään helpottanut tilannetta. Olo oli Sydneyyn päästessä väsynyt ja reissussa rähjääntynyt, ja jotenkin hämmentynyt. Oli hassua astua ulkoilmaan eikä vastassa ollutkaan lumipenkkoja ja yli kymmenen asteen pakkasta, vaan täysin päinvastaiset näkymät. No, mitä niistä nyt pimeällä sai selvää, kuuma oli joka tapauksessa.
Hostellissa samaan huoneeseen osui ruotsalainen tyttö nimeltä Sara, joka on myös tulossa opiskelemaan samaan yliopistoon, UTS:ään, mikä oli todellinen onnenpotku, sillä hänen avullaan löysin itselleni loppuajaksi aika mahtavan kämpän. Se on UTS:än kirjastoa vastapäätä (jonne kuulemma mahdollisesti on aika helppo päästä harjoitteluun, jei!) Se on korkein talo sillä alueella, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa 42 kerrosta. Itse kämppä on 36. kerroksessa, mistä on mahtavat näkymät ympäri kaupunkia ja vuokraan kuuluu vielä netti. Niin ja tietty viimeisenä silauksena siinä rakennuksessa on iso uima-allas, poreallas, sauna (vettä ei varmaan saa heittää kiukaalle, mutta meneehän tuo ilmankin.), aika hyvin varusteltu kuntosali ja iso terassi ja tenniskenttä, joita talon asukkaat saa käyttää vapaasti. Varokaa vaan, heinäkuussa Suomeen palaa ihan erinäköinen Tanja! Tai sitten ei, peruslaiskaa luonnettahan on aika hankala muuttaa:)
Orientaatioviikko alkaa vasta ensi maanantaina, niin että tässä on nyt hyvin aikaa hakea sitä melanoomaa ja "goalaa" serkkutytölle. Hyvään alkuun olen jo päässyt, kun tänään kävin Saran kanssa Manly Beachilla Sydneyn pohjoispuolella ja pikkuisen poltin itseni. Huomenna pitänee keksiä jotain muuta. Jos vaikka jo lopulta sais nukuttua normaalit seitsemän tai kahdeksan tunnin unet, koska nyt se on ollut aika vaikeaa. Vaikka olen mennyt aika myöhään nukkumaan (yhden kahden aikoihin), olen silti parhaimmillaan herännyt jo kuudelta ja sen jälkeen on ollut vaikea saada uudelleen unta. Pistetään se nyt sitten aikaeron ja tuntemattoman paikan piikkiin. Viisaammat sanovat, että uuteen paikkaan ja varsinkin aikaan tottumiseen joko viikko tai kaksi, katsotaan nyt sitten kumpi pitää minun kohdallani totta.
Ilma on täällä todellakin suosinut ja auringonpaistetta on riittänyt, vaikka illemmalla on ollut pilvisempää. Molempina kokonaisina päivinä mittari on ylittänyt kolmenkympin rajan ja ilmankosteus on ollut yli 50%. Viikonlopuksi on luvattu sadetta, mutta tällä hetkellä se vaikuttaa aika epätodennäköiseltä. Sittenhän sen näkee, kun ensimmäinen kuuro kastelee.
hei mahtavaa et kämppä löytyi noin helposti!
ReplyDeleteKuulostaa aika makialta elämältä. Taidatko sieltä Suomeen enää tullakaan! ;)
ReplyDeleteKai se koulun alkaminen sitten aika nopeasti tiputtaa maan pinnalle:)
ReplyDeleteHienoa että olet kotiutunut ja sääli kun jouduin jättämään läksiäiset väliin. Muista suojakertoimet!!!! <3
ReplyDeleteNonnii, muista nyt sivasta reilu voide ja varo haita... Mukava lukea sun blogia! Seuraavia seikkailuja odotellessa...
ReplyDeleteOnko Anna-Liisa Riitta vai kuka..? Ostin kyllä vahvempaa suojakerrointa, muistaako kukaan muuten Coppertonea vielä? Sitä kumminkin ostin:)
ReplyDeleteaika vittumaisia noi kuurot jos kastelee. näytä niille kansainvälisiä merkkejä, niin eiköhän se siitä.
ReplyDeletemites, kiertääkö vesi lavuaarissa väärään suuntaan? nouseeko kuuma lumi ylös ja kissat synnyttää koiranpentuja?
Ei se mun mielestä kierrä väärään suuntaan. Kaikki muu on kyllä täysin väärinpäin verrattuna Suomeen, kun liikenne on vasemmanpuoleista myös jalkakäytävillä ja rullaportaissa. Kamalan hankalaa on sellaseen tottua...
ReplyDelete